Autuaiden saaren mainos paukahti eteeni useampaan otteeseen Facebookia selaillessani ja lopulta päätin uteliaisuuttani kurkistaa mainoksen taakse, mitä kirja pitää sisällään. Muistaakseni lainasin kyseisen teoksen ensin kirjastosta, mutta en jostain syystä päässyt alkua pidemmälle. Kirja kuitenkin jäi kummittelemaan takaraivoon ja sitten hankinkin sen Adlibrikseltä omaan hyllyyni, ajatuksena lukea se heti kun mahdollista. Kävin myös ennen ostopäätöstä hivelemässä kirjaa kirjakaupassa, kirja vain tietyllä tavalla veti puoleensa.

Enkä kadu.

Kirjailijanimellä Andrei Pajanne kirjoittava Timo Järvinen pitää vaimonsa Minna Järvisen kanssa omaa Imogen Books-kustantamoa. Tarve kustantamon perustamiseen tuli juurikin Autuaiden saaren myötä, kun kustantajaa sille ei löytynyt muualta. Itse hän Ylen jutussa sanookin, että: "Voimme näin tehdä tälle teokselle kuten itse haluamme. Ei tällaista olisi mikään muu kustantaja varmaan julkaissutkaan, epäilee Timo Järvinen." Koko jutun voi käydä lukemassa http://yle.fi/uutiset/yhden_kirjan_kustantaja_lahtee_rohkeasti_kirjamessuille/6892578

Autuaiden saaresta ja kustantamosta löytyy juttu myös Kantri-lehdestä, jonka voi käydä vakoilemassa täältä http://www.kantrilehti.fi/tarinalaari/pienkustantamo-l%C3%B6ysi-rakkauden-l%C3%A4hteen-1.49892

Sitten itse kirjaan. 

Kyseessä ei ole mikään helppolukuinen eikä myöskään ensimmäisellä lukemalla tajuttava teos. Kirjassa itsessään on 994 sivua, loppusanoineen ja -kiitoksineen teos paisuu tasan tuhanteen sivuun. Itse luin tätä pieninä paloina, kun mielentila lukemiseen oli sopiva- hermostuneena tai jännittyneenä tätä on aivan turhaa yrittää lukea, sillä ainakaan itse en noissa tiloissa tajunnut kirjasta yhtään mitään. Mielen täytyy olla sopivan levollinen, että se ottaisi kirjan sanoman vastaan ja että juonessa pysyisi kiinni. Kirjan takakansitekstissä on kirjaa kuvailtu hyvin: "Autuaiden saari on kiehtova kudelma kaikkeuden historiaa, mystiikkaa, romantiikkaa ja tieteisfantasiaa. Teos etsii vastauksia ikuisiin kysymyksiin mutta päätyy ohikiitävien hetkien äärelle. Näkyvä ja näkymätön kohtaavat siellä, missä elämä paljastuu unohtumattomaksi rakkauskirjeeksi.". Lainaan takakansitekstiä tässä suoraan, koska oma kuvailuni ja lyhyt yhteenveto kirjasta ei yllä lähellekään tuota tasoa, kirjan ollessa niin monitahoinen, sillä se seikkailee useiden aikojen ja ulottuvuuksien välillä. Jos olisin lukenut kirjaa ahmien, kuten mielenkiintoisia kirjoja useimmiten luen, olisi aivoilla ollut aivan liian vähän aikaa omaksua kaikkea lukemaansa tai ylipäänsä käsittää sitä. 

Kirja alkaa vuodesta 2017 ja kirjan päähenkilön, Andreaksen, tekemästä teknologisesta keksinnöstä- aivojen rakkauden kartasta, jolla ihmiset saadaan kokemaan rakkautta. Kun Andreas on viemässä keksintöään yhteistyökumppanilleen, hänen lentokoneensa putoaa ja siitä alkaa seikkailu halki ajan ja avaruuden. Koko kirjan päätähtenä loistaa Rakkaus (tai Kaitselmus). Matkaan liittyy kiinteästi seitsemän tähden tähtikuvio, "Seitsemän sisarta", joista kunkin merkitys selviää, kun kirjaa luetaan eteenpäin. 

Tämä on ennen kaikkea kirja rakkaudesta ja rakkaudettomuudesta. Rakkauden etsimisestä ja sen löytämisestä. Niistä haasteista, joita kukin meistä matkallaan kohtaa. "Tyhjyydestä laskeutunut käsi asettui Andreaksen pään päälle. Andreas ei ollut kuullut kenenkään tulevan. Hän ei tiennyt kuinka kauan aikaa oli kulunut. Aikaa ei ollut. Oli ainoastaan parantava kosketus. 
Käsi oli kuin viileä kääre kuumeisella otsalla. Andreas näki mielessään enkelin, jonka lohduttava käsi lepäsi hänen polttavalla ihollaan. Hän ei uskaltanut avata silmiään, koska pelkäsi käden katoavan. Andreas kuuli hyräilyä. Ääni oli hauras mutta elinvoimainen. Se oli rohkaiseva mutta ei vaatinut mitään. Se antoi hänen herätä omalla ajallaan ja tavallaan. 
Lopulta Andreas avasi silmäluomensa- ei siksi, että hänen olisi ollut pakko vaan koska hän halusi. Hän halusi antaa periksi, ja käsi antoi hänelle luvan. Andreas näki olennon, joka katsoi syvälle hänen sieluunsa. Lumoavien silmien vaaleanvihreä väri toi mieleen kevään ensimmäiset silmut. Katse läpäisi hänen suojamuurinsa satuttamatta ja loukkaamatta, kuin auringon säteet värisevän lehvästön. Tuuli hengitti puiden oksissa. Jossakin vihelteli lintu, ehkä mustarastas. Orava hypähti oksalta toiselle. "

Näin kirjabloggarin näkökulmasta tätä kirjaa on vaikea kuvata. Se on luettava ja koettava itse. Etsiessäni siteerauksia tuli eteen valinnanvaikeus- lainaamiseen sopivia kohtia oli niin paljon, että niistä oli todellakin vaikeaa valita. Tästä kirjasta tekisi mieli kertoa kaikki ja olla samaan aikaan paljastamatta liikaa. Selvää kuitenkin on tämän kirjan lukemisen jälkeen, ettei rakkautta voi luoda keinotekoisesti ja että rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan rakkaudettomuus, jonka voisi tässä maailmanajassa varmaan samaistaa välinpitämättömyyteen. 

Kirjan koskettavin kohta on, kun Andreas kertoo pikkusisarensa kuolemasta. Henkilökohtaisesti se kosketti siksi, koska itsellänikin on tytär ja poika, tyttö suunnilleen saman ikäinen kuin Andreaksen sisar. Tuon kuvauksen jälkeen meni monta hetkeä, ennen kuin näin kyyneleiltäni lukea ja tuon kohdan jälkeen oli pakko lukemisessa muutenkin pitää tauko- se meni niin syvälle. 

Summa summarum: Tämä kirja tulee pysymään hyllyssäni, vaikka mikä olisi ja siihen tulen palaamaan aina uudestaan. Ensimmäinen lukukerta oli vain hipaisu ja uskon, että seuraavalla kerralla saan kirjasta irti taas erilaisia asioita ja erilaisia oivalluksia. Ei siis todellakaan mikään yhden lukukerran kirja. 

Tähtiluokitusta lienee turhaa kysellä, viisi viidestä. Tai ehkä tässä tapauksessa ennemminkin seitsemän seitsemästä.